Tiilikatto ja kattotiilet

Tiilikatto tunnetaan houkuttelevana ja kestävänä harjakattomateriaalina. Perinteisesti useimmat kattotiilet valmistettiin liuskekivestä tai poltetusta savesta, mutta nykyään joukkoon on lisätty monia tuotantomenetelmiä. Sopivalla pintakäsittelyllä kattotiilen valinta on ratkaisevan tärkeää katon viimeistelyn kannalta. Materiaalin ostajan on tärkeää ymmärtää, miksi valmistajat käyttävät tiettyjä pintakäisttelyjä savi- ja betonikivissä, ja miten ne vaikuttavat materiaalin ulkonäköön ja elinkaareen lyhyellä sekä pitkällä aikavälillä.

Betonikattotiilet

Kattotiilet tehdään nykyään usein betonista. Betonikattotiilet ovat painavampia, mutta ominaisuuksiltaan parempia, joten niiden keskimääräiseksi elinkaareksi asianmukaisella huollolla lasketaan jopa 100 vuotta. Useimmat betonikattotiilet ovat pintakäsiteltyjä, mikä suojaa tuotetta varhaisessa ja kriittisessä vaiheessa. Kaikki betonikattotiilet ovat maalattuja antaekseen niille esteettisen ulkonäön, mutta niiden väri haalistuu ajan myötä, toisin kuin keraamisilla kattotiileillä. Valmistajat voivat kuitenkin varmistaa betonikattotiilien värinkestävyyttä erilaisilla toimenpiteillä, esimerkiksi maalaamalla tai akryylipinnoitteen avulla.

Kaikki betonikattotiilien värivaihtoehdot, lisätiedot ja dokumentit löytyvät tuotesivuilta. Koko valikoima löytyy kattotiilien tuotekategoriasta.


Keraamiset kattotiilet (kattotiilet savesta)

Luonnonsaven tai keraamisten kattotiilien kauneus piilee savimateriaalin luonnollisen ikääntymisen liittyvässä värisävyjen muutoksessa. Nykyaikaiset käsiteltävät levyt ovat erittäin tiheitä ja kestäviä. Vierasaineiden kerääntyminen on hidasta ja kiven ulkonäkö muuttuu hitaasti. Levyjen värjäytymistä vältetään ja hidas värinmuutos rajoittuu värin tasaiseen tummumiseen. Keraamisten kattotiilien valmistusprosessin erityspiirteistä johtuen lievä värjäytyminen on yleistä, mikä parhaillaan jopa parantaa valmiin katon ulkonäköä. Mahdollisten väripoikkeamien välttämiseksi on tärkeää olla sekoittamatta eri kattotiilieriä.

Pääsääntöisesti keraamisten kattotiilien käyttöikä on vähintään 70 vuotta. Saven ominaisuuksien ansiosta tämä kattomateriaali kestää suuria lämpötilan muutoksia, sääolosuhteita sekä mikro-organismeja ja tuholaisia.
Savikiviä voi ostaa erilaisilla pintakäsittelyillä, joista kolme yleisintä ovat luonnonmukaiset, kristallipinnoitetut tai lasitetut. Luonnollisen viimeistelyn tapauksessa kivi on valmistettu homogeenisesta poltetusta savesta, joka varmistaa luonnolliset värit. Kristallipinnoitettu savikivi on päällystetty pigmentoidun saven kerroksella, johon on lisätty pieni määrä hienoksi murskattua lasia. On tärkeää huomata, että loppuviimeistely on hengittävä. Lasitetun kivin tapauksessa pigmenttisavikerrokseen lisätään suurempi määrä lasinpalasia, mikä tekee kivistä vedenpitävän ja hengittämättömän materiaalin. Lasin sisältö antaa kivelle vahvan naarmuuntumattoman pinnan.

Liuskekivi ja kuitusementti

Liuskekivi on yleensä ainutlaatuista ulkonäköä omaava luonnonkivi, mikä tarjoaa erilaisia värivaihtoehtoja. Liuskekivi on arvokas pitkäikäisyytenstä ja esteettisen vetovoimansa vuoksi. Liuskekivi voi kestää yli vuosisadan ja sopii lähes kaikkiin arkkitehtonisiin tyyleihin. Liuskeelle ominaisen ulkonäön saavuttamiseksi on korkean hinnan vuoksi luotu erilaisia vaihtoehtoja, joista yksi yleisimmistä vaihtoehdoista ovat kuitusementtilevyt. Kuitusementtiset kattolevyt tarjoavat liuskekivikaton ilmeen, sekä kuitusementin hinnan ja laadun. Liusketta muistuttava muoto mahdollisttaa yhtenäisen ja ainutlaatuisen kokonaisuuden katosta ja julkisivusta.

Kaikki kuitusementtilevyjen värivaihtoehdot, lisätiedot ja dokumentit löytyvät tuotesivuilta. Koko valikoima löytyy kuitusementtiste kattolevyjen tuotekategoriasta.

Tiilikatto edut

Pitkäikäisyys-icon Pitkäkestoinen – Kattokivi voi kestää yli 100 vuotta. Keraamiset-, betoni- ja liuskekivet kestävät voimakkaita tuulia, rakeita ja ja kestävät myös suoraa kontaktia tulen kanssa. Useimmat valmistajat luottavat tuotantoonsa ja tarjoavat kattotiileille yleensä 30-50 vuoden takuun.

Monipuolinen-icon Vähäinen huolto – Kun kattotiilet ovat asennettu oikein, niin mahdolliset vuodot ovat ennenkuulumattomia ja kivet tarvitsee vaihtaa vain, jos katton on vaurioitunut voimakkaasta iskusta. Yleisesti kivikatto vaatii vähäistä huoltoa ja päätehtävä on poistaa sammaleet ohjeiden mukaisesti.

Lämmönkestävyys-icon Energiatehokas – Kattotiilin raskas lämpömassaa auttaa säätelemään sisälämpötiloja

Kierrätettävä-icon Ympäristöystävällinen – Kattotiiliä ei valmisteta kemikaaleista vaan tuote valmistetaan mineraaleista ja siksi materiaalia voidaan kierrättää.

Obszar-roboczy-8 Kestää mätää ja tuholaisia – Kattotiili ei mätäne ja on läpäisemätön hyönteisille ja muille tuholaisille

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka monta kattotiiltä tarvitsen?

Tarvittava kattotiilien määrä voidaan laskea jakamalla katon kokonaispinta-ala halutulla laatan koolla. Bestor Grupp on valmiina auttamaan määrittämään tarkan määrän katollesi. Aloita ottamalla meihin yhteyttä sivun alareunassa olevan kyselylomakkeen kautta.

Paljonko kivikatto maksaa? Mikä on kivikaton neliöhinta (m²)?

Tarkan hinnan määrittäminen ilman tarvittavia taustatietoja on käytännössä mahdotonta. Betonikattotiilien tarkan hinnan ja laskelman saamiseksi kehotamme ottamaan yhteyttä tukitiimiimme esimerkiksi Tarjouspyyntö -lomakkeen kautta.

Mitä vaihtoehtoja Bestor Grupp tarjoaa?

Bestor Gruppin valikoimassa on keskimääräistä korkealaatuisemmat MONIERin Evo-, Elegant– ja Protector malliston kattotiilet, sekä Cedral Slate -kuitusementtikattotiilet. Jos tarvitset apua sopivan tiilen valinnassa, lähetä meille “Pyydä tarjous” -kyselylomake, jotta voimme tehdä toiveitasi ja odotuksiasi vastaavia suosituksia.